torstai 14. elokuuta 2014

Kesäkuulumisia


Tähän asti tapahtunutta: kesä tuli vihdoinkin ja 37 hellepäivän jälkeen on alkanut jo viilentyä (kuten kaikkialla Suomessa). Helteillä keskityin pääasiassa uimiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Paremmasta ei tietoa. Olen siis oppinut olemaan tekemättä mitään. Viikko mökillä oli sitä slow lifeä parhaimmillaan. Äitin kanssa pelattiin korttia rannassa päikkäreiden välissä, ja järvessä tuli puljattua niin useasti, ettei uimakerroista pystynyt pitämään lukua.

Helteestä huolimatta valitsin tähän postaukseen näköjään pääasiassa sadekuvia.





Uimisen ohella olen tehnyt myös ompeluhommia, mutta ne sijoittuivat vähän viileämpiin päiviin. Tukholman reissulle piti saada trikoomekko ja Ilosaarirockiin hellemekko. Ne piti sitten väsätä kiireessä edellisenä päivänä (iltana), mutta onnistuivat ihan hyvin. Nyt tekisi mieli tarttua jo keskeneräisiin neuleisiin ja virkkaushommiin.




Muuten olen ollut työttömänä. Tänään otin ohjelmakseni uudistaa CV:tä. Päivittämistäkin se kaipaa, mutta varsinkin uudistusta. Alkuperäisen pohjan olen tehnyt wordillä joskus opiskeluaikoina. Mietin samalla missä minä oikeastaan olen hyvä. Jos CV:n saisi kirjoittaa arkipäivän taidoista, voisin täyttää sen seuraavilla oivalluksilla:

- olen hyvä täyttämään tiskikonetta - tetriksen pelaamisesta kai ollut hyötyä?
- olen hyvä tappamaan itikoita ja kärpäsiä - ensimmäisiä jopa yhdellä kädellä
- saan saman käden peukalon ranteeseen kiinni toisen käden avustamana
- luen hyvin karttaa uusissakin paikoissa ja suuntavaistoni on aika hyvä (joskus sekin kyllä pettää)
- tiedän aika hyvin missä miehen tavarat sijaitsee hänen niitä kysellessä
- nämä silmälasit itseasiassa pukee minua

Saisikohan näillä taidoilla jo töitä? ;)