maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kirjamökki


Mies ryhtyi syksyllä harrastamaan puutöitä kansalaisopistolla. Ensimmäiselle tunnille tarvittiin jotain tekemistä ja muistin törmänneeni tähän. Meilläkin on nyt muutama kirjamökki, jotka saavat keskeneräisen lukuelämyksen katokseen. Hyvä kirjamerkki ainakin sängyn vieressä.

Hyvää lukuviikkoa kaikille!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sunnuntaiunelmia



Täällä pitkästä aikaa. Aamu on aloitettu limevedellä ja Justin Timberlaken uusimman albumin (koe)kuuntelulla. Ja lukemalla päivän lehtiä, joista on kummunnut suuriakin ajatuksia.

Tämän päivän Karjalaisessa oli juttu Satu Rämöstä, joka on perustanut Reykjavikiin Suomi-muotoilua myyvän pienen putiikin. Jutussa kerrottiin kuinka Islantiin iski lama viisi vuotta sitten, jolloin Rämö muutti maahan, ja kuinka islantilaisten tapana on tehdä töitä sata lasissa eikä toimettomiksi jääty lama-aikanakaan.

Tämä maailman talouden kriisi ja lama varmasti vaikuttavat meihin jokaiseen jollain tavalla ja uskon, että yksilönä jokainen kokee myös oman lamansa. Niin ainakin minä. Vaikka lama on sanana mielestäni negatiivinen, näen sen nyt omana positiivisena kehityksenä. Minuun (ja moneen muuhunkin) lama on vaikuttanut arvojen muuttumisena. Olen saanut pysähtyä ja miettiä asioita pohjamutia myöten. Toisaalta prosessi on vielä kesken ja voin vasta vuosien päästä sanoa miten se on minua oikeasti muuttanut.

Mutta niistä arvoista. Oma onnellisuus tuntuu tärkeämmältä kuin palkkapäivänä näkyvä summa tilillä. Vaikka täytyy myöntää, että olen myös pelännyt sitäkin päivää, kun en voi maksaa laskujani. Toisaalta haluan myös tehdä merkityksellistä työtä. Uudessa työssäni en vielä näe niin suuria merkityksiä kuin edellisessä, ja se välillä vaivaa. Koen kuitenkin kehittäväni itseäni ja ehkä siten olen lähempänä unelmaani. Vaikken tasan tarkkaan tiedä mikä se on.




Meidän talouteen on tämän blogitauon aikana syntynyt yritys. Työhuoneemme on siis muuttunut oikeasti työhuoneeksi ja toimistoksi. Oman-itsensä-herra tuskailee työnsä takia päivittäin, mutta luo myös asioita, joita haluaa luoda.

Tuttavamme tuskaili eilen miten hän uskaltaisi ryhtyä yrittäjäksi. Me taas näimme hänellä valmiin tuotteen ja brändin, joka varmasti menestyisi. Ehkä muutama vuosi sitten en olisi yhtä helposti sanomassa kyllä, mutta nyt askel tuntuisi paljon helpommalta. Joskin minä en ole tässä rupeamassa yrittäjäksi, joten helppohan se on minun täällä askeleita ottaa.

Vaikka työ on edelleenkin tärkeää jo rehellisesti toimeentulon takia, pitää sen olla myös mielekästä. Ja unelmia täytyy olla. Ja niitä pitää pystyä toteuttamaan. Tai antaa itselleen lupa toteuttaa niitä.

Sellaisia unelmia kuin Suomi-kauppa Reykjavikissa. Tai oma käsityöyritys.